TuukkaVirtaperko1

Kilpailun luonne

Kun palkintokorokkeelle noustaan, yleisö näkee sijat yksi, kaksi ja kolme. Korkein on fallinen yksi kun taas palliset kaksi ja kolme roikkuvat alempana hieman eri korkeudella. Jokaista jättiläisen ulkoisten genitaalien osaa edustaa mies.

Näin jättiläinen vaikuttaa yhdeltä. Koska jättiläinen on yksi, ei ole loukkaavaa nähdä sen sukuelintä. Jos se olisi loukkaavaa, loukkaantuisimme kai joka kerran vessassa käydessämme. Mutta me emme loukkaanu siitä emmekä loukkaannu palkintokorokkeestakaan, koska olemme itsekin jättiläisen osia.

Me kuulumme osaksi jättiläistä siksi ettei palkintokoroke loukkaa meitä. Kun näemme sen meille ei tule mieleenkään haluta, että sen tilalla olisi jotakin muuta. Eihän kukaan kapuaisi sen päälle iloitakseen voitosta jos se olisi jokin likainen asia, jokin mikä oli väärässä paikassa väärään aikaan.

Mitä sinä tekisit, jos kukaan ei tietäisi, että palkintokoroke on sinusta likainen? Tietäisit edelleen ettei sen päälle kapuamisella ole merkitystä ellei tämä ole ele, joka ilmentää voittoa kilpailussa. Mutta sinusta juuri tämä ele olisi likainen vaikka voisit suvaita kilpailun, jonka kulminaatioksi likainen ele on tullut.

Miten yleisö voisi olla häiriöksi? Eikö erinomaisuuden tarkoitus ole yhdistää meidät yhdeksi perheeksi niin että erinomaisuus on perheen pää? Miksipä haluaisimme olla mitään muuta kuin osa perhettä - mitäpä menetettävää meillä olisi pyrkiessämme siihen että ventovieraskin olisi meille yhtä läheinen kuin turvalliseksi tiedetty perheenjäsen.

Kun fallinen ykkönen halkoo ilmaa, häviäjät ovat sen munat. Kun me olemme häviäjät, ei ole likaista että fallinen on esillä, sillä se mitä sen läpi kulkee on kuitenkin peräisin meistä itsestämme, ja se tulee sieltä meihin itseemme takaisin. Kaukana se on silti itsetyydytyksestä, vai mitä?

Tämä elehän on niin voimallinen että vaikka se muistuttaa itsetyydytystä se ei voi sitä olla, sillä voittaja saa naista. Jos hän on mies, hän kyllä saa naista. Tämä itsestään selvyys takaisitko rehdin kilpailun nyt ja aina.

Vai pitääkö sitä käskeä? Mutta eikö olisi nöyryyttävää käskeä sitä vain huomatakseen, ettei se tee kuten sanotaan? Jos sitä on jo aiemmin käskenyt eikä se ollut kuullakseen.

Mitäs sitten tehdään. Itsestään selvyyttä ei voi lyödä. Yhtä hyvin voisit lyödä itseäsi kuin sitä.

Perhe oli hyvä ja sen osana oli hyvä olla siksi ettei siellä kilpailtu. Osallistujat aloittavat kilpailun kukin haaveillen ensimmäisestä sijasta, mutta vain yksi heistä ei haaveillut turhaan. Kaikista muista tuntui lopulta paremmalta haave perheestä, ja se tuntui niinkin paljon paremmalta että he olisivat suoneet ventovieraankin olevan perheenjäsen jos näin olisi saatu loppumaan paine kilpailla.

Miten voin haluta voittaa, kun tunnen itseni voittajaksi vasta voitettuani, ja ennen voittoa voitonjanon ja voittamisen mahdollisuuden yhdistelmä on niin juovuttava ettei sen maailmassa kuulu yksikään ääni, jolla olisi asiaa kellekään muulle kuin minulle?

Entä miten näiden kahden ääripään välillä luoviminen - mitä olen jo voittanut ja mitä en vielä saa edes haluta - voisi olla ainoa todellisuus, jonka tunnen?

Se johtuu siitä että minä olen luopunut kyvystäni ennustaa tulevaisuutta, jotta te voisitte esittää vääriä ennustuksia, jotka muuttuvat todeksi vain siksi että esititte ne, mutta jotka eivät muuten olisi tulleet kellekään mieleenkään eikä niitä ainakaan olisi toteutettu.

Kun te olette nyt tietoisia ennustustenne vaikutuksista, mitä sanotte - oletteko ennustaneet oikein? Vaikuttaa siltä että teidän työnne on esittää niin vääriä ennustuksia ettei niissä ole mitään hyvää. Meillä ei siis ole henkistä yhteyttä teihin vaan me muistamme teidät vain niinä ihmisinä, jotka eivät puhu hyvää ja joiden neuvot on parasta heti unohtaa. Kuitenkin kummastelemme mikä teistä on tehnyt sellaisia, kun meistä itsestämme vaikuttaa siltä että voisitte aivan yhtä hyvin esittää hyviä neuvoja jos sattuisitte tietämään jotain tietämisen arvoista. Ettekö siis tiedäkään - miksi teillä silti on suuri valta?

Onko se kovin suuri valta. Onhan siitin pieni jos sitä vertaa sääreen. Pienikin on tärkeä mutta jos vallan muodot luokitellaan suuruuden mukaan niin mikä tekee teidän vallastanne suurta?

Teidän valtanne on suurta niin kauan kuin viisaampi väistää, sillä te aina menette hieman kauemmaksi mutta pysytte kuitenkin läsnä, jos kohtaatte jotakin, mikä tuntuu pahalta ja jää mieleen.

Viisaita ja heikkoja yhdistää siis se että molemmat väistävät. Mutta jos molemmat väistävät, mistä tietää kumpi on kumpi?

Ei mistään niin kauan kuin kaikki katsovat fallista ykköstä palkintokorokkeella.

Jos kaikki katsovat fallista ykköstä palkintokorokkeella, mistä tietää katsovatko he sitä siksi että he haluavat katsoa vai siksi etteivät he halua erottua joukosta? Ehkä he ovat unohtuneet katsomaan sitä kuin jotkin hölmöläiset, joiden pitäisi jo olla tekemässä jotain muuta mutta jotka eivät muista. He unohtivat, mitä heidän pitäisi tehdä, jotta voisivat muistaa fallisen ykkösen sen sijaan.

Pitikö heidän sitten tehdä jotain?

Jos ei, lapset ovat erehtyneet opetellessaan kävelemään. Heidän ei pitäisi oppia sitä, sillä heidän ei pitäisi tehdä mitään. Jos he iloitsevat siitä, se on silti turhaa.

Jos piti, joko he ovat erehtyneet tai kilpailun voittaminen tällä tavalla on jotenkin tärkeää. Miksi se olisi tärkeää? Koska ihmiset eivät muistaisi ollenkaan kilpailla, elleivät he näkisi tuota?

Kyllähän ihmiset muistavat kilpailla muistuttamattakin. On aivan kuin se asia ei olisi muistissa vaan selkärangassa. Muistia tarvitaan pikemminkin siihen että ei kilpaile väärällä hetkellä.

Mutta niiden, jotka jäivät katsomaan fallista ykköstä, ei tarvitse muistaa vaan unohtaa. Heidän ei tarvitse unohtaa vain fallista ykköstä vaan myös se että me emme olleet siellä. Me emme jääneet katsomaan.

Heidän tarvitsee unohtaa, etteivät kaikki jääneet edes katsomaan, sillä siitä tulee heille niin paha mieli etteivät he kestä. Meistä on aivan kuin he tulisivat tekemään huonoja päätöksiä siksi että he unohtivat meidän lähteneen. Me luulemme, että he olisivat voineet oppia jotain muistamalla poissaolomme, sillä jos he muistaisivat sen he saattaisivat pohtia, mistä se johtuu. Me emme aina muista että vaikka kestämme itse pohtia itseämme, he ajattelisivat pelkästään hölmöjä ajatuksia yrittäessään pohtia meitä.

Heidän olisi ollut parempi olla tapaamatta meitä ja sen sijaan kuulla vain toisen käden tietoja. He muistavat tunteneensa meidät vaikka joutuivat unohtamaan syyn siihen miksi lähdimme. He eivät ymmärtäneet tätä syytä, eikä siitä koitunut heille itselleen koskaan mitään hyvää, joten he joutuivat unohtamaan senkin että unohtivat unohtaneensa. Mutta kun he kuulevat meistä taas he eivät enää tiedä, keitä olemme.

Me tunnumme tutuilta, sillä he muistavat meidät, mutta vierailta siksi etteivät he tiedä mitä tapahtui. Ensin olimme yhtä mutta sitten vietimme aikaa eri paikoissa ja huomasimme ajan virtaavan eri suuntiin näissä paikoissa. Sekin on kauniisti sanottu, sillä akanvirrassa aika ei virtaa minnekään eikä siitä kannata ottaa juomavettä.

Hän, joka jäi katsomaan fallista ykköstä, saattaa kuvitella poissaolevienkin määrittelevän itsensä suhteessa falliseen ykköseen. Hän saattaa kuvitella fallisen ykkösen olevan niin kirkas etteivät poissaolevat kestä sen loistetta ja ilmaisevat poissaolollaan vain tämän asian. Mutta mitä jos fallisen ykkösen vaikutuspiiri oli akanvirta, ja koski pauhasi vain sen katveessa?

Kilpailut loppuvat joskus, ja silloin fallinen ykkönen tappaa katseellaan kaiken, minkä se näkee, poislukien kameroiden salamien välähdykset, joissa fallinen ykkönen näkee ainoan peilikuvansa, josta hän pitää: sellaisen, joka särkyy jo syntyessään eikä kestä aikaa. Tämä fallinen ykkönen ei voi olla vapaa muuten kuin olemalla löytämättä mitään mitä kahdehtia.

Miksette nosta palkintokorokkeelle sellaista joka kadehtii teitä? Mitä muuta te sitten kestäisitte nähdä? Mieluummin näkisin oman kateuteni vaikutukset teissä kuin kokisin teidän kateutenne.

En pidä teidän kateudestanne, sillä paljastatte sen vain minulle, vaikka olen voittaja. Kun voittajan julkinen palkitseminen vakiintui tavaksi, sen tarkoitus oli mahdollistaa kateuden kasvottomuus. Yleisön ei pitäisi menettää kasvojaan katsoessaan fallista ykköstä, sillä tämä on se hetki, jolloin kaikkien piti olla yhtä erinomaisuudessa.

 

Julkisissa kulkuvälineissä toisinaan kuulee kadunmiehen filosofoivan toiselle samanlaiselle. Minäkin kerran kuulin, kuinka kadunmies kertoi toiselle arvostavansa yhtenäiskulttuurin taustalla olevaa intentiota. Narratiivi, jonka hän halusi ujuttaa kuulijan mieleen, on siis sellainen jossa yhtenäiskulttuuri olisi itsestään selvästi mahdoton asia, mutta että jos joku on kuitenkin pyrkinyt toteuttamaan sen, hän on valmis "nostamaan hattua" tälle.

Hän kokee että hänen tarvitsee kertoa että yhtenäiskulttuurin ajatuksen taustalla voi olla hyvä motiivi. Hänestä joku voisi ajatella, että sen taustalla on huono tai paha motiivi, ellei hän sano että se on hyvä. Hänen tarvitsee sanoa.

Hän luulee että hänen tarvitsee sanoa. Tai sitten hän puhui jollekulle, joka ei ole koskaan mitään muuta nähnytkään kuin fallisen ykkösen - niinkö? Mutta ilman yhtenäiskulttuuria fallisen ykkösen ei olisi turvallista nousta palkintosijalle kaikkien nähtäväksi.

Hänellä siis on jo yhtenäiskulttuuri ja hän on niin tyhmä ettei hän tiedä mikä se on.

Hän luulee että yhtenäiskulttuuri tarkoittaa jotain muuta kuin sitä ettei fallista ykköstä aleta heittää kivillä kun hän nousee palkintokorokkeelle. Ettei yhtenäiskulttuuri voisi koskaan tarkoittaa vain tuota. Hän luulee sen olevan jokin Etelä-Amerikasta tuotu hippiaate.

Hän ei tajua että hänen kaltaisensa saivat Etelä-Amerikan alkuperäisasukkaat kivittämään hallitsijoitaan, joita he aiemmin palvoivat.

Atsteekit luulivat hallitsijansa olevan oikeasti jumala, ja siksi he tulivat toimeen eriarvoisuuden kanssa ilman kateutta. He luulivat etteivät he voisi olla hän. Sitten valkoinen mies todisti että lihaa ja verta on se peffa joka valtaistuimella lepää.

Siitä saakka valkoinen mies on luullut ettei mitään muuta olekaan kuin lihaa ja verta. Hänellä on selkäranka, mutta hän on unohtanut sen. Se tuntuu lujemmalta kun sen lujuutta ei tarvitse edes epäillä.

Eihän palkintoseremonian tarkoitus ollut se että fallista ykköstä alettaisiinkin heitellä mädillä tomaateilla. Hänen ei missään tapauksessa kuulu edes varautua tähän mahdollisuuteen. Kenenkään kilpailijan ei pitäisi tarvita varautua siihen.

Mihin yhtenäiskulttuuri sitten kiinnittyy, jos siitä eniten hyötyvät haluavat välttämättä unohtaa, että se on edes olemassa?

Siinä tapauksessa se kiinnittyy heidän alamaisiinsa, mutta miksi heidän tarvitsee unohtaa?

Koska he eivät ole maailmankansalaisia. Koska heidän sielunsa eivät ole puhtaita, ja heidän täytyy siksi kätkeä ne. Koska jos he vain kätkevät likaiset sielunsa he vaikuttavat samanlaisilta kuin kaikki muutkin.

Miksi nuo muut, ne tuntemattomat, tiedetään niin hyviksi että olisi syytä vaikuttaa samalta kuin he?

Siksi että fallisen ykkösen katselu on saanut jotkut määrittelemään itsensä pelkästään vikojensa kautta. He haluaisivat olla palkintokorokkeella kuten fallinen ykkönen. He hyväksyvät sen etteivät he ole ansainneet päästä sinne, sillä yhtenäiskulttuurin ansiosta he eivät menetä kasvojaan jäämällä yleisöön.

Tämä narratiivi ei selitä, mikseivät jotkut saapuneet paikalle alun alkaenkaan. Miten jollakulla voisi olla liian kiire tullakseen katsomaan fallista ykköstä? Mikä voisi olla tärkeämpää?

Siitä aina puhutaan muttei sitä haluta koskaan tietää. Mutta tämä pitää tietää tai muuten ei voi mennä minnekään.

Mitä jos joku tietää sen eikä silti mene minnekään?

Tähän ei taaskaan oltu varauduttu.

Meillä ei ole mitään kilpailua vastaan. Me vain emme pidä siitä ettemme voi saapua paikalle seuraamaan kilpailua siksi että saamme palkintokorokkeen näyttämään häpeäpaalulta vain olemalla paikalla. Kilpailua ei voi ollenkaan suorittaa meidän ollessamme läsnä vaan juoksijat kaatuvat aitoihin ja heittokeihäät varmaan katkeavat itsestään ilmassa.

Me voisimme yhtä hyvin matkia heitä ja yrittää korostaa heidän naurettavuuttaan, sillä sekin olisi heille merkityksellisempää kuin voittaa tuossa kilpailussa, eivätkä he edes tiedä sitä vaan heidän pitäisi miettiä sitä vuosia kunnes se lopulta valkenisi heille, ja siinä ajassa he olisivat jo ehtineet tehdä meille jotain pahaa jos heille olisi tullut mieleen.

Me emme pidä anteeksipyynnöistä aina. Ne eivät aina hyvitä kaikkea, sillä joskus joku voisi varmaan pyytää vielä anteeksikin sen jälkeen kun olisi tuollaisesta syystä tehnyt meille jotain pahaa. Me emme halua sitä, sillä on ahneutta kuvitella pääsevänsä siitä noin vähällä.

Sen sijaan että pääsisitte vähällä te joudutte käyttäytymään ikään kuin ette olisi rikkoneet meitä vastaan, vaikkei se ole totta. Se ei tarkoita että pääsisitte tekemään johtopäätöksiä siitä miten me käyttäydyimme. Voitte kyllä tehdä niitä mutta ne eivät merkitse enempää kuin ennenkään.

Ne merkitsevät vähemmän kuin ennen siitä syystä että meistä on tullut tavallisia. Jos me tulisimme teidän stadionin laidoille häiritsemään teitä niin että joku voisi erottaa meidät kaiken melun ja pauhun keskeltä, erottaa meidät kaikesta muusta mitä ympärillä tapahtuu, te ette voisi tehdä mitään. Me emme kuitenkaan tule, koska pelkäämme ettette tajua edes tätä. Mutta te ette ollenkaan voisi jatkaa tuota toimintaa jos tulisimme aina. Siksi teidän koko elämänne sijoittuu hullunkuriseen tilanteeseen, jossa kannattaa olla jos ei suoranaisesti tyhmä niin ainakin tietämätön. Valikoivasti tietämätön, mutta äärimmäisen tietämätön koskien joitakin asioita.

Sitten te kuitenkin joskus näytätte olevanne ylpeitä tästä tietämättömyydestä. Teidän rakkaasta lemmikistänne, teidän omasta tietämättömyydestänne, jota kultivoitte, on kaikessa hiljaisuudessa kasvanut isäntä ja teistä itsestänne on tullut tällaisen isännän lemmikki. Mutta tietämättömyys on passiivinen isäntä eikä tee mitään huomatessaan teidän luulevanne olevanne itse isäntiä.

Tietämättömyys suvaitsee teitä kuten te suvaitsette sitä. Suvaitsette sitä koska ette siitä eroonkaan pääse. Yhtä hyvin kuin päästä eroon tietämättömyydestä, voisi ihminen olla käymättä koskaan töissä. Toki sitäkin voi suvaita kunhan ei sitten kanssa tarvitse mitään.

Me emme teidän mielestänne saa tarvita mitään, koska emme halua samaa kuin te. Te luulette että teillä on vain yhteiskunta muttei kulttuuria ollenkaan ja ylpeilette sillä. Suvaitsette sitä ettei joku halua tätä asiaa, tätä tilannetta, jolla ylpeilette, mutta vain siinä tapauksessa että tämän halun ylevyys ravitsee moisen henkilön niin perin pohjin että hän voisi aivan yhtä hyvin olla mielikuvitusolento, koska hän ei liity teihin mitenkään.

Kun te joudutte luokittelemaan jonkin ihmisen tähän mielikuvitusolentojen kastiin saatte samalla taakaksenne mahdottoman tehtävän selittää miten jostakusta, joka tuli sieltä mistä tekin ja halusi sitä mitä tekin, tuli mielikuvitusolento vaikka teistä ei tullut, ja miten tämä mielikuvitusolento vaikuttaa maailmaanne vaikka kaikki tietävät, etteivät kuvitelmat ole todellisia.

Teidän kuvitelmienne ei pitäisi olla todellisia, sillä ette ymmärrä minkään paremman kuin fallisen ykkösen päälle. Jos teille antaisi vapaat kädet kuvitella suurinta kauneutta, mitä maailma voi päällään kantaa, ette kuvittelisi mitään muuta kuin itsenne falliseksi ykköseksi. Siitä syystä teille ei voi antaa psykedeelejä, ette voi käyttää niitä eikä teillä ole niistä mitään erityisen tähdellistä sanottavaa muuta kuin että ne aiheuttavat vähemmän onnettomuuksia kuin asiat, jotka jo hyväksytte, vaikka haluatte saada sanan "vähemmän" kuulostamaan siltä kuin se merkitsisi samaa kuin "enemmän".

Niin kipeää teille teki luopua toivosta että kuvitteleminen kannattaisi. Jos joku menestyy kuvittelun voimalla vaikkei ole taiteilija niin silloin te olette sitä mieltä että vähemmän voisi yhtä hyvin tarkoittaa samaa kuin enemmän. Silloin enemmänkin pitäisi tarkoittaa samaa kuin vähemmän, mutta ehkä menetitte kuvittelemisen myötä jotain muutakin, kun tämäkään ei mieleenne juolahda.

Juolukka tunnetaan hedelmänä, marjana. Miten mieleen voisi juolahtaa hedelmiä, jos siellä ei ole hedelmällistä maaperää? Mutta jos siellä on, paljastuu etteivät hedelmät kasva rahasta eivätkä niiden juuret kurotu maan poveen imeäkseen sieltä pelkoa ja täyttääkseen hedelmänkin pelolla.

Jos ette kuitenkaan ymmärrä mistään muusta mitään niin olisi parempi että edes pelkäisitte sen sijaan että sanoisitte kesän kuivaavan sen minkä se kasteleekin, viitaten tällä rahan taipumukseen hakeutua ansioiden luo. Teidän kokemuksenne mukaan tämä taipumus on pettämätön, sillä että tykänneet pyöräillä räntäsateessa jakamassa mainoksia kitupiikille, joka ei palkkaakaan maksanut pyytämättä, mutta saitte jotain siitä että kestitte tuon. Minäkin voisin sanoa teille että teidän pitäisi kestää se mitä minä olen kestänyt, mutta se ei olisikaan hauska vitsi, sillä mitä tapahtuisi jos uskoisitte?

Jos uskoisitte minua kun kertoisin teille tuon, te ette enää olisi täällä siinä vaiheessa kun me nauraisimme teille kuten te nauroitte meille silloin kun olitte vielä haksahtaneet luulemaan, että pelaamme samaa pelkiä. Ja teidän kaltaisenne olisivat niin kauhuissaan ettei teidän tarvitsisi kuin vähän kompastua, kun he jo sanoisivat Baabelin tornin kaatuneen sillä hetkellä. Ette siis voisi koskaan palata heidän keskuuteensa, mutta jos ette olisi meille sopivia, ette voisi liittyä meihinkään.

Sitten te tietäisitte, millaista on olla fallinen ykkönen, mutta kukaan ei katsoisi teitä, sillä te ette olisi tarkoitettu katsottavaksi vaan teidän kuuluisi olla kovana jonkin asian sisällä kuten luu.

Mutta teidän luunne eivät miellytä teitä, sillä olette nähneet vain kuolleiden luita, ettekä fallisen ykkösen nähtyänne ole varmoja siitä että jotain on olemassa, vaikkei joku muukin nähnyt sitä samaan aikaan ja samassa paikassa teidän kanssanne.

Jos hän näki sen eri aikaan tai eri paikassa, on tälle oltava teknologiaan perustuva selitys, tai muuten kuvitelmat voisivat yhtä hyvin olla totta ja enemmän voisi yhtä hyvin olla vähemmän, vaikka tällöin vähemmänkin pitäisi olla enemmän ja niin pitkälle ette voi mennä sillä niin kaukana kotoa ette enää pärjää. Mutta haluatte meidän olevan siellä jotta kadehtisimme teitä. Kun elätte armossa elätte meidän armossamme sillä me tulisimme aina takaisin vaikka tekisitte mitä, tai jos emme tulisi ei siitäkään olisi teille muuta kuin harmia. Silti useimmat teistä eivät keksi keinoa toivoa jotain muuta kuin että pysyisimme poissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset